keskiviikko 6. toukokuuta 2009

JES! Ei tuhoja!


Jes jes jes JES!

Tulin töistä kotiin, ja siellähän se Hilla oli mihin sen jätinkin! Nätisti oli ollut tyttö KOKO päivän omassa rajatussa tilassaan. Olen kyllä niin iloinen ja ylpeä! Luita oli järsinyt, mutta muuten ilmeisesti nukkunut koko ajan. ( Ainakin siitä päätellen, että ma&ti Hilla oli kotona illasta todella rauhallinen ja uninen kun oli riekkunut päivän. Tänään oli niin virtaa täynnä kun tulin kotiin, että eihän se auttanut muu kuin pakata tyttö autoon ja lähteä muutaman kilsan päähän kunnon metsäreiteille.

Metsässä mentiin tunnin verran, ja jäniksiäkin piti lähteä jahtaamaan muutamaan otteeseen. Puettiin metsään lähtiessä Hillalle huomioliivi, ja olipa aika mielenkiintoisen näköistä kun keltainen piste pomppii milloin minkäkin mättään takaa. Pääasia että oli hauskaa!

Tänään annettiin metsässä humputtaa ihan vapaasti, otettiin ihan vain muutama tottelevaisuusharjoitus. Oli Hillallakin vapaapäivä :) Toki edelleen treenattiin nakkien kanssa luoksetuloa, ja aina vaan se sujuu paremmin ja paremmin! Jopa mielenkiintoisen haisun luota voi irroittautua ja tulla hakemaan nakki.

Toivotaan, että huominenkin yksinolo menisi näin mallikkaasti!

Huomenna sirutus ja rokotus, sas nähdä saako eläinlääkäri pitää kätensä.....;) Ohessa kuva lenkin jälkeen rauhoittuneesta rhontista ;)

4 kommenttia:

  1. Hauska lukea tätä,pääsittekö siihen toko ryhmään?Tuliko Ossia ikävä?

    VastaaPoista
  2. Se on vasta ensi maanantaina, eli katsotaan josko ne meidät huolii :) Tuli ikävä, kun ossi ei tee mitään tuhoja ja tämä on terminaattori ;) Mutta kyllä eilinen meni hienosti, kun se oli omassa tilassaan.

    VastaaPoista
  3. Nea! Hauska blogi, sait just vakiokävijän. Onnea koiran johdosta, kuinkas näin pääsi käymään..Huomenna jatketaan juttelua!:)

    VastaaPoista