torstai 28. huhtikuuta 2011

Tokoa ja teiniangstia..


Perhoskoira?



Hero 8,5kk
 
Aaarrrghhhh! Siinä olennainen. Ei vaineskaan, mutta kyllä hieman alkaa itse kullakin ajoittain keittämään, kun teinikoira pistää koko perheen välillä puremaan hammasta.. Varmaan eniten asiasta kärsii Hero, jolla varmaan on pää niin sekaisin kun olla ja voi. Mitään varsinaisia tuhoja tai törkeitä temppuja ei ole esiintynyt, pientä oven maistelua lukuunottamatta. Lähinnä on korvat kateissa, ja jos ne sattumoisin löytyykin, niin sitten käskyä vastaan kapinoidaan minkä keritään. Esimerkiksi eilinen iltapissatus pihalla päättyi siihen, että "tänne" käsky kaikui kuuroille korville, kunnes Hero huomasi minun tulevan kohti: Pylly pystyssä muka leikkiä haastaen lähti nuori herra karkuun minkä kintuistaan pääsi, ja saman teki toistamiseen. Jätin egoilijan sitten pihalle keskenään riehumaan, ja jo tuli nopsaan koira ovelle kun huomasi olevansa yksin.

Lauantaina oli taas Krista Karhun&Mika Jalosen tokopäivä. Oli aivan mahtava ilma, ja oltiinkin koko päivä ulkona kentällä treenaamassa. Tuloksena palanut naama, ja hyvä mieli :) Heron kanssa tehtiin 1,5h aktiivisesti hommia, josta tosin suurin osa oli remmikävelyn treenaamista. Hero osaa toki kävellä hihnassa, mutta nyt keskityttiin siihen, että koira todella ei tule ohjaajan ohi, vaan pysyy hivenen takana + kävelee rauhallisesti + rentoutuu vouhkaamisen ja ihmisten ja muiden koirien ihmettelyn sijaan. Lopulta Hero meni todella upeasti, ja emäntä sai kotiläksyksi jatkaa harjoittelua. Tutuksi tuli myös "remmisääntö", eli edelliseen kävelyyn lisänä se, että jos koira pyrkii:
  • Ohi sinusta: Kaarra kävellen oikealle, joten koira jää automaattisesti taaksesi. Aina kun koira yrittää vouhkata johonkin, älä nyi vastaan vaan kävele vain loivassa kaaressa oikeaan, jolloin koiran on pakko seurata takana. Jos olette pysähdyksissä ja koira remmi kireällä tavoittelee jotakin (haistelu, ihmisen/koiran moikkaaminen), niin älä nyi takaisin, vaan seiso tyynenä ja anna koiran tajuta, että olo on mukavampi remmi löysällä. Kaikissa harjoituksissa oli tavoite se, että koira kulkee remmi löysänä, saa haistella, mutta "vauhdissa" ja tajuaa itse oman toimintansa seurauksen: Kun remmi kiristyy, tuntuu ikävältä-> tulen omistajan luo. Kävelyssä tavoite oli rento koira, joka huomaa mukavimman paikan olevan hieman takavasemmalla, remmi löysänä.
  • Kuten yllä tulkin, niin kun koira pyrkii jonkin luo remmi kireällä, niin älä nyi vastaan. Pidä remmi halutun pituisena, ja ole itse tyynenä paikallaan. Koira tajuaa, ettei tällä toiminnalla pääse mihinkään ja antaa itse lopulta myöden -> kehu. Teimme esimerkiksi harjoituksen, jossa kouluttaja piti koiraa ja omistaja oli kauempana. Ohjaaja lähti koiran kanssa tulemaan omistajaa kohti, ja aina kaarros jos koira pyrki ohjaajan ohi. (Tähän meni Heron kohdalla todella kauan, ja moooonta kaarrosta). Lopulta kun ohjaaja pääsi ihan minun luokseni Heron kanssa, ja Hero tietenkin remmi kireällä yritti tulla luokseni, niin ohjaaja piti vain tyynesti remmiä ja seisoi paikallaan. Kun Hero antoi myöden ja tuli ohjaajaa lähemmäksi, sain minäkin tulla lähemmäksi. Tätä jatkettiin kunnes Hero malttoi tyynenä nykimättä odottaa, että pääsee emännän rapsutettavaksi:
Tokopäivä oli todella hyödyllinen, ja Hillankin kanssa otettiin pientä treeniä. Hilla vaan tuntui olevan hieman "keksisormi pystyssä" taas treeneissä, joten otettiin vain pieniä harjoituksia. Oli taas liikkeet niin kaukana oikeista, ja asenne koiralla vähän hakusessa, että ei otettu kovinkaan pitää sessiota. Heron kanssa otettiin myös rauhoittumisharjoituksia (esin riehutaan ja sitten rauhoitutaan) + muutama vauhtiluoksetulo.

Eilen oltiin Tampreella Heron kanssa mätsäreissä hakemassa viime hetken treeniä isoja näyttelyitä ajatellen. Mätsäri alkoi vasta 18:00 ja matkaakin oli tunti suuntaansa, joten aika väsynyt emäntä oli kyllä esittämässä koiraa. Hero käyttäytyi upeasti, sai punaisen nauhan ja kaikkiin arvostelukohtiin "erinomainen". Tuomari kehui lihaksistoa ja käyttäytymistä ("Tämä on jo niin varmaa esiintymistä, että ei voi muuta sanoa kun hyvä!") Tämä riitti meille, ja lähdettiin kotia kohti arvostelun jälkeen. Saipa emäntä hieman mielenrauhaa KV:ta ajatellen, kun sai pienen näyttelytreenin tähän väliin :) Olisi ollut toki mukavaa jäädä vielä mittelemään sijoituksista, mutta väsy painoi ja kovasti haluttu käsittelyharjoitus saatiin kuitenkin.

Heron kutinat on jatkunut Eukanubaan vaihtamisesta huolimatta, joten nyt vaihtui taas. Tällä kertaa vehnättömään Roburiin, joten kokeillaan nyt tätä :) Täytyy ostaa myös öljyä, se kun saattaa helpottaa myös kutinaa. Kaikki kokeilut ovat kestäneet sen 15kg säkin, joten kovin nopeista liikkeistä ei voida puhua. Pidetään peukut pystyssä Roburin puolesta!

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Kevätleskenä..

Minä siis. Koirien suhteen. On meinaan koirien nupit aivan sekaisin keväästä, paljaasta maasta ja huumaavista tuoksuista. Kuka silloin jaksaa kuunnella, mitä emäntä sanoo/karjuu/huutaa/kiroaa/sadattelee? Hah, ei kukaan!
Juuri näin, eli hei hei vaan saa sanoa koirille, kun päästää ne metsässä vapaaksi. No, kyllä ne nyt tulee useinmiten kutsuttaessa, mutta pitäähän kaikki hyvät hajut imaista nenään matkalla. Yleensä vihellyksestä/kutsusta tulee kaksi koiraa tuhatta ja sataa, nyt tullaan kun keritään. Ihana kevät..not.

Hero on tyypillinen murkkuikäinen nuorimies, eli ajattelu on siirtynyt sinne väärään päähän koiraa. Oltiin sunnuntaina Carman ja Caritan kanssa leikkimässä, ja alkuun Hero meinasi uhota ja isotella Carmalle. Muutaman tiukan puhuttelun jälkeen leikkiminen sujuikin taas mallikkaasti. Vähän oli näköjään kuitenkin pakko testosteronisoida ja pullistella. Sunnuntain toko meni taas haaveiluksi Heron osalta. Liikkeet tehtiin sinne päin jos muistettiin, eikä perusasennossa emäntää katseltu, vaan maisemia. Noo, tehtiin lyhyitä harjoituksia ja leikittiin patukalla jne.Yritetään nyt pitää joku ote tokoon tämän hormonimyrskynkin aikana, mutta kovin tavoitteellisesti ei tällä hetkellä voi treenata. Kunhan nyt vähän kertaillaan usein, ja yritetään pitää toko mukavana asiana. Jatketaan kehitystä järjestelmällisemmin, kun aivot löytää tiensä munista takaisin pääpuoleen.

Sitä odotellessa.

Pojat ja tyttö 

Carma pistää itseään puolet painavammat rhodet kuriin;)

Hilla

Hero. Kivasti on pylly saanut massaa.

Pojjaaat

Hero 8kk

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Vantaa-viikonloppu

Oltiin taas kerran viikonloppu Vantaalla kera koirien. Tällä kertaa yötkin meni oikein hyvin, mitä nyt lattialle karkoitetut Rhodet löytyi aamulla saman peiton alta ja pää samalla tyynyllä (!)..
Ilma oli mitä mahtavin, ja käytiinkin Sipoossa pariin otteeseen kunnon lenkillä. Hero teki tuttavuutta aivan uuden ihanuuden kanssa: hevonkakka oli maailman parasta! Siinähän kiskot täysin liikkumatonta kakkaan haikeasti tuijottavaa rhonttia eteenpäin, kun toinen haluaisi niin kovin päästä vielä maistelemaan tätä ihanaa herkkua. Onneksi täällä päin ei ole hevosia ihan vieressä....

Eilen oli tokotreenit, jotka Heron osalta meni ihan haaveiluksi. Taitaa murkkuilu taas iskeä päälle (Hero on karvaa vaille 8kk), kun korvat tuntuu olevan lähinnä koristeena, ja vanhat tutut käskyt on ihan hepreaa... Jotain pientä saatiin tehdyksi, mutta Hillan kanssa treenailtiinkin sitten hieman enemmän. Hilla oli ihan mahtava, eli päästiin kuin päästiinkin treeneistä hyvillä mielin kotiin :) Hilla oli aivan innoissaan treeneistä, ja paiski töitä kuin pieni...eläin. Jospas sitä kesällä sitten kokeisiin pääsisi, jospas...Ehkäpä? Hero keskittyi lähinnä tarkkailemaan Hillan treeni-intoa laiskan nyrpeänä autosta päätä penkin päällä lepuuttaen.. Taisi olla tosi rankkaa.

Kevätkausi on nyt rhodeilla avattu: Virallinen myyrästyskausi on alkanut! Tämä tarkoittaa siis sitä, että yhdenkään houkuttelevan puskan/mättään/ojanpenkan ohi ei voi, toistan: ei voi kävellä hyppäämättä korvat ojossa jättiloikalla yrittäen saada sen (kuvitellun) myyrän kiinni. Intoa on kyllä enemmän kun taitoa, mutta antaa metsästäjien toteuttaa itseään leijonien puutteessa myyriin :)

Tässä Vantaalta muutama kuva:




Kokoeroa ei ole enää kuin sentti ja muutama kilo..

Naapurien taivastelua
Korvahyökkäys!
Räyhänhenki niskassa..

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Jotain ihan muuta kun näyttelyitä

 ...eli kevätrieha!

Kuraa..
                                                       
Auringonpalvoja


Että näin meillä..;)


maanantai 4. huhtikuuta 2011

Lohja Puppy Cup 3.4

RYP1

Sunnuntaina pyörähdettiin (jos klo 7:30 lähtemistä ja 18:00 palaamista voi pyörähdykseksi kutsua) taas Lohjalla, ja tällä kertaa olikin oikein jymy-yllätys! Hero kilpaili ensin veljeään Rif:iä (Mahiri Retta's Fyor) vastaan, jolloin Herosta tuli ROP. Tuomarina toimi Eeva Resko, ja olin todella iloinen hänen tavastaan käsitellä nuorta koiraa! Hän tervehti koiraa ystävällisesti (ei liian, jottei koira innostu) ja tutki rauhallisesti koiran. Hampaiden katsomisen yhteydessä hän myös kehui Heroa, joten taas yksi positiivinen hammaskokemus Herolle. Hampaat Hero antoikin katsoa todella hienosti, ei peruuttanut tai nykinyt mihinkään! Hero antoi kopeloida ihan liikkumatta koko kropan ja suhtautui tuomariin ystävällisen välinpitämättömästi, vähän taisi kyllä häntää heilauttaa, joten ei ainakaan ahdistunut käsittelystä.

Tässä arvostelu:

‎"Erittäin hyvän tyyppinen urospentu. Hieman karkea kallo, hyvä ilme, hyvin kulmautunut edestä ja takaa, erinomainen luusto, hyvä ridge, hyvä takaosa, liikkuu sivulla hyvin, etu-ja takaliikkeet tulee vielä vakaantua, hyvä luonne"

Tuloksena siis ROP ja KP.

Tämän jälkeen jäimmekin odottelemaan ryhmäkehää, joka alkoi vasta klo 15 aikoihin. Aikaa oli kolmatta tuntia, joten kävimme Heron kanssa Lohjalla pyörähtämässä ja hiekkatiellä lenkillä. Hero sai olla vapaana ja mennä viiletti pitkin kuratietä, onneksi oli Hurtan sademantteli päällä.. Heropa innostui kurasta niin, että jäi riehumaan lätäköiden kimpussa loiskuttaen vettä ympäriinsä, jonka jälkeen tietenkin täyttä laukkaa minua kohti aikeissa koristella emäntäkin tällä ihanalla kuravellillä...Sain juuri huudettua ei ja hypättyä tieltä pois.. Onneksi... Kuraiset tassunjäljet jakun etumuksessa ei ehkä vastaa omaa mielikuvaani siististä näyttelypukeutumisesta.. Pöhkö koira.

Ennen ryhmäkehää lyöttäydyimme nettituttumme Buhund Lukkan ja emäntänsä seuraan, ja Hero rakastuikin vaaleaan Lukka-kaunottareen aivan totaalisesti.. Olipahan Herollakin mukava päivä, kun sai leikkiä ja pusutella uuden tyttöystävän kanssa eikä tullut aika pitkäksi.

Ryhmät pääsivät alkamaan n. klo 15 ja ryhmissä tulikin päivä jymy-yllätys: Hero RYP1!! Olin aivan onnesta soikeana ja hymyilin idioottimaisesti koko ajan, Heron pussailua ja halailua unohtamatta..Tosi tyylikästä. Poistuin RYP kehästä edelleen idiootisti hymyillen, ja unohdin palkintoruoat ja pokaalinkin kehään... Kehätoimitsija sitten kiikutti ne perääni.. Edelleen tyylikästä ;) Mitäs pienistä, olen niin íloinen ettei paljon voisi vähempää kiinnostaa mitä tuli mokailtua!

BIS kehässä menestystä ei enää herunut, mutta se ei haitannut yhtään! Fiilis oli mitä mainioin ja Hero sai paljon lihapullia autossa kiitokseksi, mahtavan hieno poika!

Saalina reissulta siis kokonaisuudessaan: KP, ROP ja RYP1. Hurjan hieno suoritus ja valtavan ylpeä emäntä :)