tiistai 27. joulukuuta 2011

Ai mikä talvi?

Käytiin koirien kanssa juuri aamusuihkussa metsässä. Ilma oli kuin sellainen normi kesäkuun alun sadepäivä: Vettä satoi kaatamalla ja lämpötila huiteli jossakin +7 asteen paremmalla puolella. Noh, isäntä hihkuu innoissaan öljynkulutuksen pysymisestä normilukemissa, koiria ei tarvitse pahemmin pukea ja nurmikko loistaa vihreänä pihamaalla. Siitä huolimatta emäntä on nyreissään, koska käsittääkseni aikaväli joulukuu-helmikuu kuuluu vuodenaikaan nimeltä talvi. Ei alkukevät, eikä loppusyksy. Hyvänä puolena tosin mainittakoon metsäteiden ja muiden metsäreittien helppokulkuisuus, koska viime talvena kinokset estivät suurimmalle osalle metsäreiteistä menon kokonaan.

"Kaamee muija. Ensin jouduttiin ulkoilemaan kaatosateessan, ja nyt joudutaan pitämään näitä naurettavia viittoja"


Pyhät vietimme ihan kotosalla, eikä mitään sen suurempia tapahtunut. Koirat nauttivat taas koko poppoon kotona olemisesta, ruoan kerjäämisestä ja kaikenlaisesta yleisestä liiallisesta läheisyydenkaipuusta, joka ilmeni syliin tuppautumisella ja isäntäväen ruokien hyvin läheisenä tarkasteluna. Sitten taas mentiin loukkaantuneena sohvalle murjottamaan, kun ajettiin ruokapöydän ääreltä pois. Kummaa väkeä!

Löysin netistä tämän ridgeback-pilakuvan, aika osuva ;) Tai no ei se mikään pilakuva ole, ihan arkeahan se esittää...

Pic website&copyrights: http://drawthedog.net/2010/08/nothing-to-see/

Koirat taas joutuvat palaamaan (entistä ankeampaan) arkeen, kun minä kuukauden loman jälkeen menen takaisin töihin. Uusi työpaikka sijaitseekin 108km päässä, eli matkaa tulee enemmän. Tarkalleen ottaen 82km enemmän entiseen työhön nähden. No, onneksi perheessä on kaksi aikuista, ja isäntä saakin käydä ainakin pissattamassa koirat ennen kuin ehdin kotiin ja lenkille. Hyvänä puolena mainittakoon koirien kannalta mahdolllisuus "mummolaan" menoon, eli todennäköisesti yövyn osan viikosta vanhempieni luona Vantaalla, jolloin koiratkin pääsevät sinne päivähoitoon ja leikkimään Heron " ihan kaikista ihanimman kaverin" Ressun kanssa ;)


Ylhäällä video siitä, millaisia meidän metsälenkkimme usein ovat. Eli koirat juoksevat reikä päässä edes takaisin, välillä vedetään happea ja taas mennään. Usein osa lenkistä mennään remmissä ja sitten pidetään sekoilutaukoja, joiden aikana emännän rooli on lähinnä odotella ja väistellä suuntaan ja toiseen sinkoilevia likimain 40kg painoisia ohjuksia. Suurimpaan osaan metsälenkkejä sisältyy myös ainakin yksi "namijälki", eli koirat odottavat ja tallaan niille noin 500m kiemurtelevan ja vaikeassa maastossa kulkevan jäljen, jolle tiputtelen nakkeja. Jäljen ajettuaan ja nakit imuroituaan ovat koirat paljon rauhallisempia, kun nenän ja aivojen (niin minkä..??) käyttö on vienyt voimia päättömästä kaahauksesta hyötykäyttöön.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Voittajaa ja pakkasta

Sunnuntain Voittaja 2011 - näyttelyyn Messukeskukseen lähdettiin jo aamuvarhain. Kehä alkoi klo 09, joten ajoissa piti olla paikalla pystyttämässä leiriä ja ottamassa tuntumaan ison maailman näyttelytunnelmaan. Tuttuja oli onneksi paikalla paljon, joten fiilis oli hyvä vaikka väsymys painoikin aikaisen herätyksen ja Heron vieressä nukkumisen johdosta (ai miten niin potkii?!). Meillä oli lyhyt nättelypäivä, sillä Hero sai elämänsä ensimmäisen EH:n. Miksi oi miksi juuri Voittajasta piti se EH käydä hakemassa.. No elämä on  laiffii ja miten se nyt menikään, ensi vuonna uusi yritys! Onneksi ROP meni sunnuntaina Suomeen Pellelle, kun HeW tittelit menivät lauantaina ulkomaille kaikki vetskua lukuunottamatta. Onnea Liisa&Pelle!

Tässä arvostelu:
"Korrektes format. Vorzüglicher kopfschnitt Schere. Korrekter Hals. Rückenlinie zeitweise leicht aufgezogen. Korrekter rutenansatz & kruppe. Korrekter Ridge, der moch etwas länger sein dürfe. Siebkorb sehr gut entwickelt. Vorzüglich gewinkelt vorne & hinten. Fest im vordermittelfuss. Pfoten sollten besser aufgeknödelte sein. Raumgreifende bewegung. Sicheres wesen. leichte wamme"
Tuomarina mr. Spörr Itävallasta.

Te varmaan huomasitte saman kuin minä, eli saksaahan tuo on.. No ei hätä ole tämän näköinen, koska onhan meillä Googlen oma kääntäjä!
Ja tässä tulee Google translate käännös:

"Oikea muoto. Erinomainen pää saksilla leikata. Oikea kaula. Takaisin linja ajoittain hieman kohoava. Oikea hännän ja lantio. Oikea Ridge, joka olisi moch pidempi. Kori erittäin hyvin kehittyneet. Erinomainen kulma edessä ja takana. Festival ranteet. Jalat tulisi paremmin aufgeknödelte. Laajamittainen liikkeen. Turvaamaan keskeisiä. Hieman löysää kaulanahkaa."

Selvää pässinlihaa, eikö? Erinomainen pää saksilla leikata, sekä erittäin hyvin kehittynyt kori. Mahtavaa!
Festival ranteet? Varmaan aika upeat sitten ;) Jos jonkun saksa on mallia erittäin hyvä, niin hiukan täsmällisempi käännös otetaan kiitollisena vastaan...

Me jäädään Heron kanssa talveksi varmaan keikkatauolle, kun jo kaksi sertiä on kasassa odottelemassa kahden vuoden ikää, ja saa Herokin nauttia vapaasta elosta kun ei ole "pakkoa" käydä näytillä ennen kesää. Oli meille aika ruuhkainen debyyttivuosi näyttelyiden saralla, kun ensimmäisen vuoden saldo (mätsärit ja pentunäyttelyt mukaanlukien) oli 15 näyttelyä. Ansaitaankin pieni loma!

Paparazzi iski takaa, no ainakin mun Voittaja-nuttura näkyy;)

Tää on niin tätä, kun hallissa ei valo riitä kuvaamiseen...

Kehässä ottamassa tuntumaa pohjaan ennen varsinaisen kehän alkamista

Hero juuri astumassa eteenpäin, en ihan noin venytettynä sitä esitä;)

Kerrospukeutuminen on kaiken a ja o

Ja taas saa Hilla kyytiä

Lentävä pylly

Kaksi lentävää pyllyä

Hilla

Metsälampi oli jo jäässä

Kaunis valo, vaikkakin aurinko oli jo laskussa..

Loppukevennyksenä kuva Hillasta, joka lenkin jälkeisen kauppareissun aika päätti kömpiä kontista etupenkille. No mikäs siinä, mutta etupenkillä käytetään vöitä, oli mikä oli. Piste;)

Emäntäkin pääsi kuvaan
Tänään oltiin iiihanassa pakkassäässä lenkillä metsän siimeksessä, pakkasta -7c ja maisema oli upea. Koirilla oli toppaa yllä, joten ei pakkanen menoa haitannut. Valoa oli kerrankin edes sen verran, että kuvista tuli muutakin kuin sekavaa mustaa mössöä. Harmillisen lyhyt on kauniskin päivä näin joulukuussa, mutta onneksi lumi toi pientä helpotusta pimeyteen.

perjantai 2. joulukuuta 2011

Eräätkin lenkit kuvina

Heron mielestä jäätyneet lätäköt ovat ruoan jälkeen hauskin juttu maailmassa

Hilla ei tykkää

Kovasti se on menossa koko ajan

Oi Hero, miksi sinulla on noin isot korvat?

Turpiin tulee!

Tavallaan kaunis, tavallaan surullinen.. Kesää odotellessa.

Ja sama maisema koiralla höystettynä

Metsälampi oli jännä löytö, reunalla piti keikkua ja olla H Y V I N järkyttynyt jos tassut kastui

Epäselvääkin epäselvempi kuva, mutta tässä on metsätunnelmaa :)

Ja nyt se on metsäpuron kimpussa

Mieli tekis, mutta on piruvie niin kylmää...

Sähläri

Harmi vaan kun on niin pimeää, että kameralla tulee aivan kaameita kuvia. Valo ei riitä edes keskipäivällä kunnon kuviin...