Rhodesiankoira

Virallista tietoa Rhodesiankoirista saat yhdityksen sivuilta: http://ridgeback.fi/

Varoitus: Tämä teksti sisältää omaan kokemukseeni perustuvaa pohdintaa pilke silmäkulmassa. Älkää vetäkö herneitä kirsuun, vaan ottakaa teksti niinkuin se on: vielä suhteellisen tuoreen rhodeihmisen silmin katsottua, omien koirien ja tuttujen kokemusten kautta peilattua pohdintaa :)

En aio kirjoittaa siitä, kuinka kyynel turhataa silmään luodessani katseen aamukasteisella pellolla laukkaavaan kauniiseen Rhodesiankoiraan. Sehän nyt on itsestään selvää ;) Lähinnä keskityn siihen, mitä esimerkiksi itse olisin halunnut tietää ennen rhoden hankintaa. Ihan perusjuttuja, eli odotettavissa ei ole suuria viisauksia.


Liikunta:






Lienee sanomattakin selvää, että suurella koiralla on suuret liikuntavaatimukset. Kuinka suuret, se riippuu koirasta, liikunnan laadusta ja monista muista tekijöistä. Meillä koirat eivät kerää höyryä kattilaan, vaikka lepopäivä syystä tai toisesta tuliskin, mutta toisaalta ne saavat suhteellisen paljon liikuntaa.

Meillä käytännössä päivät menevät näin:

Aamu: 20-30min vapaana metsässä (pimeään aikaan remmilenkki)
Iltapäivä: 1-2h metsässä vapaana juoksentelua (pakkasella, kaatosateella ja inhimillisistä syistä johtuen ajoittain vähemmän) Kyllä, myös rhoden omistaja on joskus kuolemanväsynyt ja lenkki jää lyhyemmäksi. Iltapäivällä koirien kanssa saatetaan treenailla tokoa, hillua pihalla tai leikkiä makkaranpiilotusta tms. Kongin saavat joka iltapäivä + luita.
Ilta: 15-40min iltalenkki remmissä+vapaana

Määrät ovat viitteellisiä. Mekin olemme ihmisiä, ja joskus "normista" joudutaan lipsumaan.
Tällaisella menolla meillä on rauhallisia ja tyytyväisen oloisia (?) koiria, joten uskoisin olevani suhteellisen oikeassa tilanteessa omien karvaturrieni kanssa.

EDIT: Koska me olemme muuttaneet jo muutamaankin kertaan, ei yllämainittu määrä pidä enää paikkaansa. Olosuhteiden pakosta metsälenkit ovat jääneet minimiin, ja määrät ja paikat ovat muuttuneet. Tässä nousee kuitenkin esiin rhodesiankoirien sopeutuvaisuus: koirat eivät ole muutoista ja muutoksista pahemmin stressanneet.

Koulutettavuus





Rhodesiankoiria tapaa monissa harrastuksissa, joten koulutettavuutta on todistettavasti olemassa. Määrä riippuu taas yksilöstä, joitakin on vaikeampi motivoida kuin toisia. Jos haluat pomminvarman harrastuskoiran, kannattaa ehkä ohittaa koirakirjassa Rhodet kokonaan.

Meillä molemmat koirat ovat koulutettavuudeltaan suhteellisen helppoja: Namit toimivat hyvänä motivaattorina, patukasta palkkaannutaan vaihtelevasti ja intoa on enemmän kuin järkeä. Myöskään niitä tunge-namis-*sinne*- päiviä löytyy, silloin ei treenaamista kannata edes yrittää.. Haastetta siis riittää. Itse olen vielä suhteellisen kokematon tokoilija, joten sekä minä, että koirat vielä harjoitellaan kaikkea perusasioista itse liikkeisiin. Summa summarum: Omien koirieni kautta voin sanoa, että koulutettavuutta on vaihtelevissa määrin (jopa erinomaisesti ajoittain), mutta haastettakin piisaa.


Mitä maksaa?

Rhodesiankoira on suhteellisen kallis koira. Nyt en puhu ostohinnasta, vaan ylläpitokuluista. Näyttelyt ovat oma maailmansa, ja niiden osallistumismaksut, tarvikehankinnat ja dieselkulut lohkaisevat kieltämättä mukavan aukon kukkaroon.

Ruokintaan saa varata myös kahisevaa, sillä iso koira syö suhteellisen paljon. Laadukkaaseen ruokaan kannattaa panostaa, ja varsinkin kasvuvaiheessa ruokinnan merkitys korostuu. Meillä keskimääräiset ruokulut ovat n. 200e /kk, sisältäen luut, lihat ja kuivamuonat. Tämä siis kahden koiran yhteiskustannus.

Rhodesiankoira ei ole kovinkaan säänkestävä, joten jonkinlaisia vaatetusratkaisuja kannattaa myös miettiä huonompien kelien varalle. Taitavalle ompelijalle tämä ei tietenkään ole niin suuri menoerä, mutta toppa-, sade- ja "välikeli"vaatteisiin saa kaupasta ostettuna uppoamaan pienen omaisuuden. Se kuinka paljon koiraansa vaatettaa vaihtelee koiran säänkestävyyden ja omistajan harkinnan mukaan. Kovaa pakkasta ei rhontti kestä ilman takkia, sadekelilläkin takki on hyödyllinen olemassa. Koirat ovat yksilöitä, jotkut tärisevät kylmästä jo -1c lämpötilassa, varsinkin jos lisätään jäätävä tihku ja tuuli.

Meillä käytössä on sadetakit, fleecemanttelit ja toppamanttelit. Näillä on menty hyvin säällä kuin säällä. Itse suosin Hurttaa ja Pomppaa, sillä niiden istuvuus, ulkonäkö ja käyttöominaisuudet ovat hyviä.

Itse koiran hinta liikkuu siellä missä rotukoirat nyt yleensäkin pyörivät. "Virheellisiä" koiria saa hieman edullisemmin, ja yleensä niitä syntyy jokaiseen pentueeseen. Virheellisellä tarkoitetaan yleisemmin koiraa, jonka ridge ei ole "näyttelykelpoinen" (kruunuja liikaa/liian vähän, ridge liian lyhyt tai puuttuu kokonaan jne.) tai koirassa on jokin muu rotumääritelmän vastainen kauneusvirhe. Sanomattakin on selvää, että kauneusvirhe ei koiraa pahenna, vaan niistäkin saa oivan koiran puuhaan kuin puuhaan.

Vakuutuksen ottamista kannattaa harkita, meillä vakuutusmaksu on noin  180e /koira / vuosi.

Rhodesiankoira kotona

Kun kysytään Rhodesiankoirien omistajilta millainen heidän koiransa on kotona, sanat sylikoira, sohvaperuna ja pusuttaja toistuvat useaan otteeseen. Samaa sanon minäkin, eli meillä sisätiloissa elelee kaksi "kissaa", jotka haluavat syliin, loikoilevat aurinkolaikulla matolla ja kaivautuvat peittoihin mikäli mahdollista. Harva koira kuitenkaan on sohvaperuna kotona ilman asianmukaista liikuntaa, joten puhun taas omista koiristani siltä pohjalta, että normaali liikutus ja aktivointi pelaa. Jokainen voi mielessään miettiä olisiko meillä edes sitä sohvaa missä perunoida, elleivät koirat saisi purkaa energiaansa ulkona.

Rhodesiankoirat ovat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ahneita otuksia, joiden kitusiin saattaa kadota niin vartioimatta jäänyt voileipä, kuin rakoselleen jääneen ruokatynnyrinkin sisältö. Ruokaan saa kulutettua rahaa tähtitieteellisiä summia, joten pientä tuotevertailua kannattaa suorittaa. Meillä koirat syövät tällä hetkellä näin: Hilla: Royal Canin Maxi Adult 2 x 2dl /pvä + kalkkunariisimössö+lohiöljy+piimä. Hero: ProFinen energy 2 x 4dl/pvä + kalkkunariisimössö + lohiöljy + piimä. Piimää vatsan hyvinvointiin, ja lohiöljy turkin ja ihon kunnon ylläpitoon.

Nuoret rhodesiankoirat saattavat olla tuholaisia, joten porttia ja rajattua tilaa kannattaa suosia. Meillä omatekoinen puuportti syötiin Heron toimesta atomeiksi, joten nyt portin virkaa toimittaa Carlsonin Max leveä ja max korkea portti. Hyvin toimii, vaikkei Hero mikään kovin toimelias tuholainen olekkaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti