maanantai 11. maaliskuuta 2013

Koiratyövoimaa

Hain Herolle viikonloppuna vetovaljaat Mustin ja Mirrin outletista Vantaalta. Vetovaljaat ovat jo pitkään olleet hankintalistalla, mutta jotenkin en ole niitä vielä aktiivisesti metsästänyt ja asia on vähän jäänyt unholaan. Nyt muissa kaupoissa pyöriessäni piipahdin myös outletissa ja siellä sattuikin olemaan Heron kokoa vetovaljaita (pienempiä kokoja oli aika paljon + isompia parit, vink vink!). Hain vielä Hero-mallikoirankin kotoa kauppaan, jotta saatiin mahdollisimman istuvat ja oikean kokoiset vetovaljaat. Myyjältä kyllä tarvitsin apua, sillä en meinannut aluksi edes keksiä kuinka mokomat nirunarut saa punottua koiran päälle oikein. Muutaman epäonnisen koiran solmimisen jälkeen nöyrryin ja pyysin apua.


Kuikuiltiin sillalta koskelle.
Tässä oltiin lämmittelylenkillä ihan vaan hihan kanssa (lämmittelylenkki:
pissaa nyt se rakko tyhjäksi, niin ei tartte pysähtyä joka toisella askeleella..)



Mukaan lähti siis Topcaniksen tyttömäisen punaiset (sorry Hero) huskyvaljaat, hintaa alle 10e! Valitettavasti outlethintaan ei ollut muuta varustusta lajiin liittyen, eli sitten nappasin Porttipuiston M&M myymälästä mukaan vielä juoksuvyön, joustinkappaleen ja monitoimihinhan. Hintaa koko paketille tuli 39e (+valjaat alle 10e), joten ihan kohtuuhinnalla lähti koko setti mukaan.



Alkaa se kevät voittaa - pikkuhiljaa

Kotona innosta pinkeänä köytin itseni vyöhön, Heron valjaisiin ja eikun testilenkille! No, onhan se aika iso henkinen este koiralle vuosien vetämisen kieltämisen jälkeen alkaakin vetää edellä juosten. Kokeiltiin pieni pätkä, ja sen aikana Hero veti hienosti pienen pätkän, mutta suurimman osan höntyili milloin sivulla milloin takana. Myös jalkaa olisi pitänyt saada nostaa ja hajuja haistella ihan normaaliin tapaan. Just kun ollaan päästy hyvään vauhtiin, niin eikös siinä edessä olekin nuori mies pylly pystyssä jonkin nartun hajun kimpussa --> yhteentörmäys ja lyhyt sadattelu. Reeniä reeniä ;)

Niin just, heti joutui hommiin..


Kokeilin myös valjaat+pulkka yhdistelmää ja siinä vetämisen treenaaminen onnistui tosi mukavasti. Ensin vedettiin käskyn kanssa tyhjää pulkkaa, sitten isoa raskaampaa roskissäkkiä. Hienosti meni ja kehuja sateli (ja Froliceja myös). Frolicien siivittämänä Hero veti rinta rottingilla roskat roskakatokseen oikein hienosti. Vielä kun treenaillaan ja saataisiin juoksuhommakin toimimaan, niin saa emäntäkin kesäkuntoa paremmaksi. Rantakunnossahan ne hylkeetkin on, vai miten se menikään?

Kesällä olisi tarkoitus jalostaa tämä wannabe-husky pyörän vetäjäksi. Täytyy nyt ensin treenailla rauhassa ja kasvattaa kuntoa ja opetella touhua vielä ajan kanssa. Sitten kun maa sulaa ja hiekkatiet paljastuvat, voimme afrikkalaisen huskyversioni kanssa teilata kumoon lapset, mummot ja kaikki muutkin, jotka pyrkivät ulkoilemaan samoilla hoodeilla :)

Hillalle valjaat ovat hiukan isot pituussuunnassa, mutta kyllä sekin pääsee testimielessä huskyilemään. Ties vaikka vielä  köyttäisin itseni joskus molempiin!

Siinähähän sitä olisi.

Sairaalassa.

Pitkään.

ps. Kolmas juoksulenkki meni jo hienosti suurimman osan ajasta! Tässä todisteena videomatskua ;)





sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

iBloggausta

Minulla ei ole koskaan ollut yhtäkään Applen tuotetta, mutta hiljan perheeseen kotiutui iPad ja iPhone. iPhonessa on paljon Lumiaa parempi kamera, joten blogiin tulee parempia kuvia. iPad taas helpottaa käytännön bloggausta, kun aina ei tarvitse asettautua alas ja avata läppäriä ja "ruveta bloggaamaan". Ilokseni huomasin myös, että puhelimella otetut kuvat siirtyvät suoraan padille, joten mitään tiedonsiirtojakaan ei tarvitse erikseen suorittaa (tämäkin oli minulle Appleamatöörille yllätys). Kerrankin tekniikkaa, joka oikeasti toimii paremmin kuin toivoi! :) Ja kyllä, melko saman tekniikanhan olisi saanut varmaan Samusungilta ja Applessa maksetaan vain omenalogosta ja liibalaaba, mutta vuosien Samsung-uskollisuuden jälkeen Apple tuo myös vaihtelua ja jotakin uutta..

Kuitenkin yhden ongelman kohtasin tässä tablettibloggauksessa: kuvat eivät näy oikein tabletilla silloin, kun teksti on luonnosvaiheessa. En pääse muokkamaan niitä, ja niistä näkyy vain yksi. Onko jollakulla ratkaisua tähän? Nyt viimeistelin postauksen tietokoneella, jossa kuvat taas näkyvät oikein ja kaikki kerrallaan.

Noniin, sitten takaisin mukavuusalueelleni, eli koiriin!

Aurinkoisista kevätpäivistä päästiin nauttimaan useanakin päivänä, mutta kameraa tai puhelinta ei sattunut mukaan. Nautittiin silti, vaikka kuvatodisteita ei olekaan ;) Läheiselle pellolle päästiin rauhassa juoksentelemaan ja koirilla oli hauskaa emännästä puhumattakaan. Iihanaa saada vähän valoterapiaa kuukausien synkeyden jälkeen. Käväistiin myös Ressun luona ottamassa pienet leikkisessiot.

Ja sitten kuvia:



Hoi te siellä pöydän toisessa päässä! Koska alkaa koirien aamiaistarjoilu?


Me reklamoidaan tästä kohta. Hirveän hidasta toimintaa!
Tolla colliella on päivä päivältä pelottavampia ilmeitä

Herokin nauraa moiselle hymylle



Collie hurjana

And STAY down! Nyt loppuu isottelu senkin puikulaturpa