lauantai 30. lokakuuta 2010

Kerrankin kunnon valokuvia!





Tässä muutama kuva Hillasta ja Carmasta, kiitos Markolle&Caritalle ja KUNNON kameralle näistä otoksista ;)

perjantai 29. lokakuuta 2010

Hämyä








Oltiin eilen iltapäivällä metsässä puuhailemassa, ja nyt alkaa jo alkuiltapäivästä huomaamaan syksyn olevan pitkällä..Saas nähdä mitä keksitään kun pimeät tulevat kokonaan, eikä työpäivän jälkeen valoisaa aikaa ole kuin pieni hetki.

Hero täyttää tänään 11 viikkoa ja aamupaino (ennen pipanoita ;) ) oli pojalla 12,6kg, eli aika lailla on nyt sen noin 1kg/viikko tullut painoa lisää. Olen aina yhteen-kahteen päiväruokaan sekoittanut lisäksi vähän Hillan pipanaa, ettei ihan 100% energiapommia saisi 3xpäivässä. Hero on nyt syönyt 3x n.reilu 1,5dl (todellisuudessa varmaan lähemmäs 2dl) pipanaa kolmesti päivässä, ja illalla riisi-jauhelihasekoitusta johon on lisätty vähän pipanaa vielä lisäksi. Olen antanut aina välillä 1dl omaa penturuokaa+0,5dl Hillan pipanaa, että tosiaan ei saisi "liikaa" energiaa vahvasta penturuoasta. Hyvin näyttää toimineen, kun kasvu on reipasta, mutta ei liian kovaa :)

Nyt tosin maanantaista siirrytään 3x/pvä ruokintaan, eli yksi ruoka jää kokonaan pois. Täytyykin miettiä miten järkevästi jakaa tuon ruokamäärän kolmeen osaan neljän sijaan.

Eilen Hillan ollessa Jonin kanssa kaupassa me Heron kanssa "treenailtiin" kotona hieman. Hero osaa jo käskyt maahan, istu, tassu ja tänne, ja eilen otettiin hieman seuraamista. Myös "odota" käskyä on harjoiteltu, mutta menestys on ollut...sekalaista. Käytettiin myös tilaisuus hyväksi ja leikittiin kunnolla ihan kahdestaan. Hillalla kun on taipumus hermostua Heron ja mun leikkiin, jolloin se kävelee paikalle, nappaa lelun meiltä pois ja vie sen piiloon.. Varsinainen ilonpilaaja ;)

Rokotusaika on varattu, nyt vaan pitäisi vielä madotus hoitaa ennen sitä.

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Esittelyssä Mahiri Retta's F-pentue

Kuva (C) Jenny Kaplas, Mahiri Retta's

F- pentue, eli Heron siskot ja veljet. Sivuilla myös esittely vanhemmista =)



tiistai 26. lokakuuta 2010

Pipana-asiaa




Paljon on koirapiireissä kohistu kuivaruoista, niiden soveltuvuudesta ja soveltumattomuudesta, sekä kaikesta niihin liittyvästä.

Itse kun en alan asiantuntija ole, niin en sen syvällisemmin osaa aiheeseen perehtyä. Varmasti on optimaalisempiakin vaihtoehtoja ruokkia koira kuin kuivamuona, mutta esim. BARF vaatii perehtymistä ja tietämätön ruokkija voi saada vahinkoa aikaiseksi. Kiireiselle ihmiselle kuivamuona on helppo ja oikein valittuna myös turvallinen ja (uskallan jopa sanoa) hyvä vaihtoehto.
Se mitä sitten osaan sanoa on se, että omien koirieni turkin kunnon, kasvun, ruoan maistuvuuden, vireystilan ja suorituskyvyn perusteella voin olla tyytyväinen kuivaruokaan jota ne syövät.

Hillalle kokeilin aluksi Nutra Nuggetsia, joka ei sopinut lainkaan: Vatsa meni löysälle ja muutenkin koirasta näki ettei tämä sovi.

Tällä hetkellä Hilla syö Brit Caren ruokaa, ja se on nyt vuoden ruokinnan perusteella oikein hyväksi todettu. Brit Carehan on ns. "allergiaruokaa", eli ei sisällä vehnää, soijaa, nautaa tms.
Suositus siis Brit Carelle! Tässä vielä tuotetiedot ko. ruoasta : http://www.pfcfinland.com/britcare/koiranruoka-salmon.html
Tiivistetysti ko. ruoan arvoja: Proteiini 25%, Rasva 15%, Kosteus 10%, Kalsium 1,1%
Lyhyt tuotekuvaus:
"Tasapainoinen ja hyvin sulava superpremium -tason täysravinto, joka on kehitetty erityisesti allergisilleja herkkävatsaisille koirille. Antaa aikuisille koirille elinvoimaa ja hyvinvoivan turkin. Energian- ja proteiininlähteenä olevat lohi ja peruna sopivat herkimmillekin koirille."


Hero on vielä niin pieni, että ruoan vaikutuksia ei oikein voi kunnolla seurata. Poika kuitenkin kasvaa hienosti, ruoka maistuu hyvin ja vatsa toimii. Toistaiseksi siis suositus Hill's Science Plan Large Breed Puppy- ruoalle.

lauantai 23. lokakuuta 2010

Sukulointia
































Olemme nyt koko poppoo Vantaalla, ja Hero on saanut ihmetellä Puotilassa kerrostaloja, kissanpentua ja lapsia =) Täällä Vantaalla nyt ei kovin ihmeellisiä asioita ole, kun omakotitalon pihalla saa temmeltää, mutta käytiin siis Helsingin puolella kylässä ja ihmettelemässä. Teki kyllä hyvää! Hero osasi olla oikein mallikkaasti ja suhtautui uusiin juttuihin oikein hienosti =) Osasi olla todella varovainen pienen serkkutytön kanssa, eikä ahdistellut heidän uutta kissanpentuakaan, vaan tyytyi ihailemaan tulokasta etäämmältä.

Pihalla poju intoontui kovasta tuulesta ja riekkui ja kieppui kalliolla väkkäränä.

Ensimmäinen yö vieraassa paikassakin meni ennakkopeloista huolimatta mahtavan hyvin!Hero nukkui mun vieressä patjalla, ja oli asemiinsa oikein tyytyväinen. Käytiin yöllä pissalla, joten sisälle ei tullut mitään! Hilla nukkui Jonin kanssa vuodesohvalla, joten Hero ei päässyt edes ajattelemaan Hillan kiusaamista. Ipana siis nukkui todella hyvin, ja oli ihan onneta soikeana kun sai normaalista poiketen nukkua samalla patjalla: Ei oikein aluksi tiennyt miten olisi ollut, ja kokeili eksoottisia ja toinen toistaan läheisempiä asentoja..mm. pää emännän kaulalla ja tassut rintaa vasten tuntui sen mielestä hirmu hyvältä idealta. Lopulta se otti aseman mun polvitaipeen tienoilta, ja siellä tuhisikin onnellisena =)

torstai 21. lokakuuta 2010

Hero 10vk =)











Hero täyttää huomenna 10 viikkoa! Alkaa pojulla olemaan kokoa jo ihan kiitettävästi ja virtaa riittää..liiankin kanssa..Hillalla alkaa jo ajoittain kärsivällisyys loppua ja se saattaa ärähtää oikein enemmänkin. Hilla ei myöskään enää anna luita suustaan yms ihan niin helpolla, vaan pistää kakaraaa kuriin jo hieman enemmän. Go Hilla!

Ostin Herolle Hill's Large Puppy penturuokaa, katsotaan mitä masu sanoo. Tällä hetkellä se syö Hill's Nature's Best puppya, mutta kokeillaan nyt tuota "normaalia" Hillsiä kun saatavuus "omasta" M&M:stä on hyvä =) Käytiin molempien koirien kanssa yhdessä Mustissa ja Mirrissä, ja Hero olisi taas ilomielin ottanut omatoimisesti laareista herkkuja ;)
Lähdetään huomenna vanhemmille kylään Vantaalle, joten saas nähdä mitä Hero sanoo uudesta nukkumapaikasta ja erilaisesta maisemasta. Ainakin on vilinää enemmän, joten saa nappula uusia kokemuksia.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Hilla & Carma






















Voi mikä koirantäyteinen päivä! Hilla kävi vielä vajaan tunnin leikkimässä Carman kanssa, ja Hero oli mulla mukana tokotreeneissä. Se ihmetteli maailman menoa ja toisia koiria. Otettiin namin kanssa vähän kontaktiharjoituksia, mutta pikkumies väsyi aika nopeasti. Eikun kotiin tuutimaan :)

Aurinko!
















Oih ihana auringonpaiste! Pellolla riekuttiin koirien kanssa, ja nyt on koko poppoo taas päiväunille menossa. Hero on kasvanut hiiirveästi! n. 1kg/viikko on tahti tällä hetkellä.

Käytiin Heron kanssa eläinlääkärissä, kun Hilla vähän...vähän...rajummin pyöräytti ulkona Heron katon kautta ympäri. Voi sitä kiljunnan määrää, ja huolella linkutti loppumatkan. Kokeilin jalan läpi, ei aristanut ja linkutuskin loppui samana päivänä. Käytiin kuitenkin varmuuden vuoksi näytillä, ja eihän siellä mitään ollut. *huh*
Tosin Herolla on hieman nolompi vaiva, eli esinahan tulehdus jota nyt sitten hoidellaan Betanidella ja ruiskulla... Aika miehekkäästi se kestää huuhtelun 3krt/päivä.

Eilen pidimme pihatalkoita ja tokihan koirat olivat ilossa mukana. Hilla toimi lähinnä työnjohdollisissa tehtävissä, ja Hero avuliaasti levitteli jo kerätyt roskat ja kuskasi niitä milloin minnekkin jemmaan. Molemmat olivat myös mahdollisuuksiensa mukaan jaloissa, ja aina välissä jos jotain painavaa piti laskea maahan sylistä. Heron mielestä oli myös hupaisaa vääntää tortut juuri siihen, mistä kuljettiin kun kannettiin tavaroita. Sydämellinen kiitos avusta siis molemmille! :D

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Vauvaperheen arkea ;)











Ihanaa ja kamalaa yhtä aikaa ;)

Ihanaa onneksi suurimaksi osaksi ajasta, mutta välillä väsymys alkaa painaa.
Kaikki on mennyt suhteellisen hyvin, vaikka Hero ei meinaakkaan antaa Hillalle hetken rauhaa -ellei se itse nuku. Painoa on poju saanut lisää, perjantaina oli paino 7,1kg. Ruoka maistuu ja riekkua se jaksaa vaikka kuinka. Onneksi meillä on lastentäti Hilla, joka leikittää Heroa ihan valtavasti. Ongelmana alkaa jo tosiaan olla se, että Hilla pitää pelastaa Herolta aina aika-ajoin, että purtu ja riepoteltu leikkitäti saisi olla rauhassa.

Hero on osoittautunut varsinaiseksi Houdiniksi, ja aitausta onkin täytynyt hieman vahvistaa ja ruuvata seinään, ettei ipana pääse karkuun. Tähän tulokseen tultiin kolmen karkauskerran jälkeen...hehe..

Eilen oltiin aussie Carman, omistajansa Caritan ja koirien kanssa hiekkakuopilla taas riehumassa. Tosin kovin hirveitä riehuja ei nähty johtuen aamun pitkästä tokotreenistä. Kiitos ihanille vieraileville kouluttajille Krista Karhu ja Mika Jalonen, oli mahtava tokoaamu! =) Hilla tosin murjotti vieläkin ja oli mahdollisimman vetelä ja haluton. Saatiin kuitenkin tsemppausta, vinkkejä ja uusia työkaluja jatkoa ajatellen. Oli aivan mahtavaa kuultavaa, kun SM kisoissa kisanneen tottelevaisuusvalion ohjaaja puhui siitä, että toko EI ole vakavaa. Hän korosti leikin ja iloisen mielen tärkeyttä, ja painotti koiran hyvää fiilistä. Koulutuksessa korostui myös harjoitteiden pitäminen lyhyenä, tarpeettomien pakotteiden karsiminen ja toveruus =) Sain jopa "moitteita" kun Hillaa komensin jämäkämmällä äänenpainolla kun se ei totellut. Tarkoituksena on tehdä yhteistyötä, ei "pakottaa". Ihan sydäntä lämmitti kuulla, että "Sulla on hieno koira ja sä olet tehnyt sen kanssa hyvää työtä".

Hero oli mukana hiekkakuopalla, ja oli tomerana poikana menossa isojen koirien leikkiin mukaan. Mustanpuhuva Carma vähän pelotti aluksi, mutta lopulta Hero kävi jo itse hakemassa Carmaa leikkiin. Hilla aluksi suojeli Heroa (!) murisemalla Carmalle, joka yritti tehdä Heron kanssa tuttavuutta.