perjantai 30. huhtikuuta 2010

Myyriä, näätiä, kettuja ja muita metsäneläviä












Myyräjahtia..



Huhhei, Nyt ollaan Hillan kanssa törmätty enemmän kun useaan metsänasukkiin ihan hiljattain. Kettuun törmättiin järven rannalla, mutta onneksi Hilla ei sitä hoksannut ja sain tyttöä harhautettua, ja kettu pääsi livahtamaan pusikoihin. Olisi kyllä nähty vuoden ajojahti ja saatu joku kapi kaupan päälle, jos Hilla olisi ketun hoksannut ennen minua.
Toissapäivänä tutulla metsälenkillä vastaan jolkotteli valtava näätä ihan muina miehinä (näätinä?).. Onneksi Hilla oli näystä niin ihmetyksissään hetkisen, että sain napattua kaulapannasta kiinni ennen sinkoamista. Siinä sitten hetken tuijoteltiin näätää naamakkain, kunnes näätä lähti jolkottelemaan tulosuuntaansa ja minä kiskoin Hillaa (yllättävän vastahakoista sellaista) toiseen suuntaan.
Ja nythän on rhodesiankoirien virallinen myyrästys/hiirestyskausi (koskapa se päättyisi..), eli joka heinikkoon hypätään isolla loikalla, kuunnellaan lerppukorvat maata viistäen ja saalistetaan armottomasti kaikkea mikä heinikossa erehtyy ääntä päästämään..










Eli hyvää kevättä vaan kaikille rhodelaisille ;)!!










sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Kevättä rinnassa







Ihanaa kun on viimeinkin lumet melkein kokonaan sulaneet, ja pääsee taas pelloille juoksentelemaan ja tokoilemaan! Käytiin tänään Hillan kanssa pellolla riehumassa kera koivunkarahkan, ja otettiin pientä tokotreeniä siinä samalla. Illalla olisi ollut tokoilua muun porukan kanssa, mutta Hillalla kun on juoksu näköjään vielä ihan voimissaan, niin ei mennä sekoittamaan poikien päitä :)
Saatiin seuran liivi, joka on ihan mahtava! ks. kuva yllä. Taskuja riittää ja lelut ja remmit ja namit saa hyvin jemmaan.
Uutta tokokurssia odotellessa! Olen myös ajatellut ilmoittautua agilityyn vaihtelun vuoksi, jos ryhmä sattuisi olemaan minulle sopivaan aikaan. Hilla kun tuntuu tykkäävän kovasti pomppimisesta ja nauttii kun saa painaa tuhatta ja sataa. Kokeiltiin kentän laidalla olevaa isoa A-estettä huvikseen, ja Hillahan paineli sen suuntaan ja toiseen ja tuntui nauttivan vauhdin hurmasta ;)



tiistai 6. huhtikuuta 2010

Hilla & True Love

Hilla on rakastunut... Valitettavasti kuten teineillä yleensä, se on rakastunut julkkikseen, eli romanssia tuskin on odotettavissa...









Hilla katsoo epäuskoisena, voiko se olla?!
On!! Jumalaisen komea Poliisikoira Rex!