maanantai 7. maaliskuuta 2011

Toko: Noutotreeniä

Tulipas hyvät fiilikset eilisistä treeneistä! Treenit alkoivat klo 18, mutta tällä kertaa älysin napata myös Hillan mukaan, ja mentiinkin sitten halliin jo 17:20. Treenailtiin ensin Hillan kanssa puolisen tuntia Heron odottaessa autossa, jonka jälkeen sitten alkoi Heron treenit. En oikein ymmärrä miksi en tajunnut aiemmin ottaa Hillaa mukaan, koska samalla vaivalla saa molemmat treenata, eikä Heronkaan tarvitse yksin odottaa autossa omaa treenivuoroa.. Hölmö emäntä.

Hillan kanssa treenailtiin ihan perusjuttuja tauon jälkeen. Seuraamista, liikkeestä jättäviä liikkeitä, paikallaanmakuuta ja perusasentoa (joka on edelleen liian kaukana ja takana). Herolla oli ohjatuissa treeneissä vuorossa noudon opettelu. Olemme Heron kanssa kotona treenailtu ihan pelkkää "kotinoutoa", eli jos joku heitetään niin se tuodaan kanssa takaisin. Eilen otettiin ensimmäistä kertaa ihan oikeaa noutoa käskyn kanssa, ja meni todella upeasti :)! Ajattelin aluksi, että me treenaillaan ihan pehmopatukalla pelkkää suuhun nappaamista, mutta Heropa kävi jo kantelemassa ohjaajan jättämää kapulaa íhan omatoimisesti.. Otettiin sitten oikean kapulan kanssa pieneltä etäisyydeltä noutoa käskyn kanssa, ja Hero suostui ottamaan ällökapulan suuhunsa (jes!) ja jopa toi sen minulle. Olin aivan varma, että Hero ei varmasti ota suuhunsa kovaa, painavaa ja toisten kuolaamaa kapulaa, mutta niin vaan nappasi mukaan ja tuoda kiikutti perille asti :) Ihan pienellä matkalla tehtiin treeniä, joten ei mitään päätä huimaavia etäisyyksiä. Nyt sitten huomattiin samalla meidän ongelmat noudon kanssa, eli:
  • Hero muljaa kapulaa suussaan, ei siis pidä sitä vakaasti paikoillaan.
  • Hero "heittää" kapulan suustaan tuodessaan sen, eli ei pidä sitä tarpeeksi pitkään.
Hero veti koko homman leikin kannalta, ja välillä kyllä kapula lensi kaaressa jalkoihin. Ilme oli varsin ilkikurinen ja naamasta pystyi lukemaan, että "hae muija itse, kyllä sä siihen nyt jo yllät", kun kapula oli leikkisästi sylkäisy jonnekkin sinne päin- suuntaan...:D

Eikun sitten lisää treeniä ja omaa kapulaa ostamaan! Treenaillaan myös pakkonoutoa, eli ensin opetetaan koiralle, että kuonosta kiinni pitäminen on mukava juttu. Tämän jälkeen liitetään harjoitukseen kapula:
  1. Kapula suuhun etuhampaiden taakse.
  2. Kuonosta hellästi kiinni, jotta koiran on pidettävä kapula suussa muljaamatta sitä
  3. Heti kun pieni hetki onnistuu niin, että kapula ei muljaa ja se pysyy suussa-> palkka ja liikkeen lopetus.
Näillä mennään ja katsotaan mitä saadaan aikaiseksi :) Ihan pienissä erissä harjoitellaan liikettä, eli ensin kapula oikein suussa ja sitten vasta aletaan treenailla kokonaista liikettä.

Yritän saada Jonin kuvaamaan tokotreenejä joku päivä, jotta saadaan kuvamateriaalia aiheesta =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti