Ei olisi vissiin pitänyt toivoa sateista syksyä. Joku joka sen toiveen nimittäin kuuli, otti sen hiukan liian tosissaan.. Minua nyt ei sade niin hirvittävän paljon vaivaa, mutta koirat ovat asiasta eri mieltä. Hero on onneksi sellainen sissi, että se painelee sadenuttu päällä ulos ihan reippaasti, mutta Hillaa ei voisi vähempää kiinnostaa. Helppohan se silloin joinain satunnaisina sadepäivinä on jättää jonkun lenkin ajaksi sisälle sohvalle nukkumaan (murhaavia mulkaisuja sohvatyynyjen välistä luova koira on oikein palkitseva lenkkikaveri), mutta kun ei sitä nyt koko syksyä voi sohvallakaan maatua.
Lenkeillä on siis käyty ahkerasti enemmän ja vähemmän asiasta haltioissaan olevien koirien kanssa. Onneksi meillä kaikilla kolmella on sadetakit, joten ihan litsläts märäksi ei ole tarvinnut kastua. Ainoa mikä asiassa todella harmittaa on maasto, joka on vähintäänkin likomärkää. Joenrantaa on silti upea talsia, sillä joki tulvii ja koskipaikat ovat todella hienon näköisiä. Aamuisin saa annoksen epätodellisen upeaa näkyä, kun ilmaa lämpimämpi vesi sylkee mustaan aamuhämärään valkoista höyryä. Siltaa pitkin kävellessä on kuin se leijuisi ilmassa, ja alapuolella koski pauhaa hirvittävällä voimalla. Syksyssä on taikaa :)
Mudassa sen sijaan ei ole yhtään taikaa, varsinkaan kun et meinaa polulta päästä takaisin tielle mutaliukumäkeä pitkin. Koirat ovat mudassa, vaatteet ovat mudassa, eteinen on mudassa ja matot on mudassa. Sänkkärit on niin mutaisia, että sinne ei voi edes mennä. Sade on tehnyt sänkipelloista savivellihanhenpaskamössöä, joten ei kiitos.
 |
| Menkää te vaan, mulla ei ole yhtään pissahätä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti