sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Talvikelit yllättivät rhodesiankoirat

Hahahaaaa tulihan se talvi! Lunta on meidän korkeudella noin 40-50cm paikasta riippuen, pakkasta -8 ja -10c välillä ja sähkökatkoja on ollut useaan otteeseen. Työmatkaan saa kelistä riippuen kulumaan mitä tahansa 1h 20min ja kahden tunnin välillä / suunta, sillä jostakin kumman syystä suomalaiset autoilijat pudottavat nopeudestaan 20km/h kun näkevät ensimmäisen lumihiutaleen. Onhan se toki hyvä olla varovainen, mutta.. Sanotaanko vaikka niin, että kaikki rumat sanat mitä tiedän on kyllä käytetty liikenteessä aika tarkkaan, ja verenpainetta on saatu nostettua enemmän kuin joka toisella työmatkalla. Latua!

Pakollinen söpöilykuva

Menikö isäntä keittiöön?!


Koirat ovat ottaneet muuttuneen ilmanalan innoissaan vastaan. Kunhan pukinetta on päällä keliin sopivasti, niin mikään ei hidasta afrikkalaisten menoa. Pikemminkin lumi ja pakkanen ovat lisänneet kierroksia entisestään, ja koirat eivät meinaa pysyä housuissaan lainkaan uloslähtiessä. Jopa Tyyni ja Arvokas Hilla saa hepuleita, hihhuloi hihnassa ja saa spontaaneja ilokohtauksia kesken lenkin. Onkohan noilla aivot jäässä? Hero avustaa myös lumitöiden tekemisessä parhaansa mukaan; jahtaa kolaa ja nappaa siitä kiinni raahaten sen sivuun reitiltä. Kiitos Hero, olet suuri apu. Kiitos.

Maanantain PK-tottiksessa Hilla ja emäntä olivat kumpikin alavireisiä. Hilla hösötti jotakin ihan omiaan ja emäntä teki hidasta kuolemaa väsymyksen vuoksi. No, räpiköitiin muutama harjoitus, ja Heron kanssa treenailtiin ihan perusjuttuja aivojumpaksi. Varsinaisiin PK tottistreeneihin Herolla ei ole asiaa, koska jos keskittymiskyky on oravan tasoa ja ajatus harhailee tyttöjen perään jatkuvasti, ei kunnon treenaamisesta tule oikein mitään. Toko ja rallytoko on enemmän Heron juttuja, kun voi irroitella enemmän ja tekeminen ei ole niin intensiivistä. Juoksunarttu treeneissä on hyvä häiriötekijä, mutta saa Heron rusinan aivan sekaisin. Ylläri.

Moi. Kävin vähän tukailemassa lumenalaisia jutskia.

Täältähän löytyy vaikka mitä!

Pitääkö vielä kauankin poseerata? Varpaita paleltaa!


Ostin koirille taas pitkästä aikaa purkin Plaque Offia. Katsotaan nyt olisiko sillä mitään vaikutusta, sillä Hillalla alkaa olla näkyvää hammaskiveä, ja Heron henki tuoksahtaa hiukan. Kokeillaan ensin tämä, ja sitten Hilla eläinlääkäriin jos ei aineella ole mitään vaikutusta. Peukut pystyyn, vaikkakaan en ole kovinkaan toiveikas asian suhteen. Pikemminkin skeptinen. Silti pistin 25e pieneen purkkiin kyseistä mönjää. Hmmmm...

Olisiko jollakin ideoita hyviksi luiksi koirille? Meillä Racinelin paksuimmat ja kovimmat nahkaluut menevät Hillalla hetkessä, mutta putkiluut taas ovat ihan rahan haaskausta: Koirat innoissaan järsivät nahan luun päältä ja imeksivät osan ytimestä ja se siitä. Koirahuoneen lattia näyttää lehmien hautausmaalta kaikkinen hylättyinen putkiluineen, joissa ei ole enää mitään helppoa imeksittävää. Varsinaiset lihansyöjät tosiaan....

Hilla the puruluuterminaattori




RAUHAISAA ALKANUTTA VUOTTA KAIKILLE LUKIJOILLE!! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti