tiistai 5. heinäkuuta 2011

Hero the Leikkisetä

Olimme Heron kanssa vanhempieni luona kylässä Vantaalla, ja samalla koettiin ensitapaamisen huumaa: LK Collie Ressu 11vk tervehti meitä riemuissaan ajaessamme pihaan! Ajattelin Heron olevan vielä liian raisu ja kovatassuinen pienen lapsosen leikkikaveriksi, mutta niin fiksusti poika käyttäytyi ettei voi kun olla ylpeä. Hero antoi Ressun kiipeillä päällään, vetää korvasta, natustaa käpäliä ja käyttäytyä kaikin puolin pentumaisen röyhkeästi. Ainoastaan pari kertaa meni Herollakin hermo tähän pieneen riiviöön, ja silloinkin se vain otti pari loikkaa kakaran luo ja pyöräytti sen yhdellä tassun huitaisulla selälleen. Hero oli varsin pitkämielinen ja hyväntahtoinen leikkisetä, ja pikkuinen Ressu ihastuikin ikihyviksi tähän elävään leikkikaluun! Seuraavana päivänä koirat olivatkin jo rauhallisempia, kun uutuudenviehätys oli laantunut.

Sunnuntaina matka kävikin Karjaalle KV näyttelyyn. Mennessä keli oli vielä inhimillinen, n.21'c, mutta näyttelypaikalla sitten mukavasti lämpö helli 30'c kieppeillä, vailla varjon varjoa -luonnollisesti. Peitin Heron näyttelyhäkin vaalealla lakanalla, ja käytiin ostamassa pinkki (en jaksanut kaivaa poikien väriä) froteinen mantteli, joka kasteltiin viileällä vedellä. Tällä combolla kehään laahautui (kyllä, laahautui) suhteellisen hengissä oleva, mutta kolmen tunnin odottelusta täysin uupunut koira. Hero ei ollut oma pirteä ja filmaattinen itsensä kehässä, enkä yhtään ihmettele! Tuloksena H, eikä arvostelukaan kovin mieltä ylentävä ollut ;) Tosin positiivisessa hengessä annettu, eli tuomari halusi antaa Herolle aikaa. Arvostelu löytyy Näyttelyt-välilehdeltä. Pidetään varmaan pientä taukoa näyttelyistä, ja suunnataan taas syksyllä kehiin uutta intoa puhkuen. Kotimatkalla oli vuorossa ukkosmyräkkä, mutta onneksi kotiin "papan" ja Hillan luo päästiin ehjinä, joskin rättiväsyneinä :)

Setä on ihan alakynnessä..
Attack!

8kg voitti 38kg ;)

Selkäsauna ipanalle

Mitä se uhoo?

Leikittäjä työssään ;)
Leikkisetää alkaa jo väsyttää..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti