Rhodet lähinnä nukkuvat tiukasti omilla pehmeillä taljoillaan ja mulkoilevat paheksuvasti pöljäilevää puikulanaamaa: "Eikö se ymmärrä nukkua lämpimällä pedillä, ihme dorka".
Ressu-reppana on selvästi aika kujalla, kun oma isäntäväki on nauttimassa etelän lämmöstä ja talon ovat vallanneet kaksi eläinraggaria isäntineen ja emäntineen. Ressu yrittää kaikkensa pysyäkseen menossa mukana, mutta välillä se saattaa istua alas, ottaa hyvin mietteliään ilmeen naamalleen ja tuijottaa minua hievahtamatta. Naamalta voi lukea "Ei meidän mamma kyllä ...." tai "Ei meillä kyllä yleensä.." tai "Miksi me muka näin tehdään...". Yleensä tällöin on juuri tehty joku asia totutun vastaisesti tai joku totuttu asia on myöhässä, esim. ruoka (hyvin vakavaa). Myös käskyjen totteleminen emännänkorvikkeelta on ajoittain haasteellista, ja kun rontit istuu jo rivissä käskyn kuultuaan, arpoo puikulaturpa vielä totellakko vai ei.
 |
| Tällainen sen pedin olla pitää, sanoo Hero |
Kuinka ollakaan kevättalven kuumottavin lumisade osuukin juuri tälle omakotitalovuorolle, joten eikun kola ja linko toimintaan. Koirat onneksi nauttivat jatkuvasta vapaudesta, ja jokaisen lenkin jälkeen vedetäänkin kunnon remurallit pihassa. Milloin hypitään joukolla Heron päällä, milloin jahdataan Hillaa ja välillä vedetään Ressua hännästä (Hero ei selvästikään voi tajuta miksi jollakulla on paksu puuhkahäntä, jos siitä ei kerran saa hampailla vetää?! What a waste!) Hauskaa tuntuu olevan, eikä vauhdissa säästellä.
Jotenkin tällainen kolmen karvanaaman hundkarusell tuo taas hyvin aiheellisen muistutuksen siitä, että ei, kolmas koira ei ole mahdollinen. Ikinä. Koskaan. Aina sanotaan, että kaksi koiraa menee siinä missä yksikin. Ei mene. Kolme koiraa ei myöskään mene siinä missä kaksi. Ei niin mitenkään päin. Jos ei edes mennä niihin lenkityksellisiin ja aktivointikysymyksiin (kolme nahkahihnaa kiertyneenä nilkkojesi ympärille EI ole sama kuin yksi hihna!), niin huoli on aina moninkertainen pääluvun kasvaessa. Nyt kun Ressulla on tassuissa ihottumaa, niin aina sitä huolehtii ja yrittää saada koiran kuntoon. Jos toisellakin koiralla on jotakin, niin alkaa jo liitokset natisemaan omistajallakin. Kun Hillalla ja Herolla oli ripuliepidemia kuukausien ajan, olin aivan loppu. Siivoaminen oli toki kamalaa, mutta vielä kamalampaa oli olla aina sydän syrjällään vuoron perään kipeiden koirien kanssa. "Nyt kun tuo on terve, niin milloinkahan tuo taas aloittaa?"
Yhden koiran kanssa olisi huolikin ohi, kun koira on kunnossa.
Kuitenkin, on tämä kaksi vielä ihan inhimillinen lukumäärä. Iloa niistä on enemmän kuin harmia :) Jospa se kolmaskin...
Not.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti