Syksystä, näyttelyistä ja vähän ruoastakin

Vihdoinkin se on täällä! Lempi vuodenaikani syksy on siis vihdoin ovella ja me otimme sen vastaan pienin riemunkiljahduksin. Syksy itsessään on mielestäni upeaa aikaa: luonto tuoksuu ja näyttää kauniilta, hämärä on armollisempi kuin kirkas paiste, ilma on juuri sopivan viileää niin, että ulkona saa laittaa ylimmänkin napin pusakasta kiinni ja painella menemään ilman selässä valuvaa hikinoroa, luonto valmistautuu talveen ja kaikki käy hitaalla. Ainoa iso miinus on hurjaa vauhtia hiipivä hämärä, joka onneksi ei vielä hätyyttele iltapäivän lenkkejä, mutta aamulla kuuden aikaan on jo hämärää.

Tässä vielä Riikan (sinnia.net) ottamia kuvia:

Leijona vai leijonanmetsästäjä? (c) sinnia.net

Kiihdytys (c) sinnia.net

Yli esteiden? (c) sinnia.net

Täysillä! (c) sinnia.net

Niin se Luumäen ryhmänäyttely. Kuten sanottu, jos jotakin oikeasti joskus tarvitsisi, ei sitä tietenkään saa. Luumäeltä 180 kilometrin ajomatkan päästä haimme H:n ja jokseenkin keskinkertaisen arvostelun. Aina ei voi voittaa, mutta H? Elämä on, ja selkä kyyryssä kohti uusia vastoinkäymisiä ;) Näyttelythän ovat aina vain yhden ihmisen subjektiivinen mielipide koirasta sillä hetkellä, joten minua ei H:ssa jäänyt harmittamaan muu kuin se, että Hero esiintyi ja käyttäytyi hyvin ja iloisesti, eikä mielestäni olisi ansainnut H:ta esiintymisellään ja olemuksellaan. Kuitenkin kunnioitan tuomarin mielipidettä, eikä siis Hero ollut hänen mieleensä tällä kertaa. Uusi yritys Hyvinkään ryhmiksessä 16.9, jolloin paikalla onkin 15 rhodea! Huh!

Olemme nyt kolunneet ahkerasti näitä uusia asuinalueemme lenkkimaastoja, ja iloisena voin todeta niiden olevan erinomaiset! Onneksi, sillä tekstissäni koskien asuinpaikan valintaa pohdin jo valmiiksi pelko persiissä tulevia lenkkimahdollisuuksia, mutta nämä reitit kyllä yllättivät positiivisesti! Hiekkateitä riittää joka ilmansuuntaan, metsää on lähellä ja pelloille pääsee juoksemaan. Ainoa iso miinus on tietenkin isojen teiden välitön läsnäolo: ei koiralle ole matka eikä mikään juosta jänön perässä sitä kahta kilometriä Lahden moottoritielle. Kuten edellämainitusta voi päätellä, on koirien vapaanaolo rajoittunut huomattavasti. Muutama hyvä paikka on löytynyt, joten ihan remmikuurilla ei onneksi tarvitse mennä. Silti SILTI se ikävä vanhoille seuduille hiipii mieleen, jäytää alitajunnassa ja tökkii kylkeen aina kun ei skarppaa. Ehkä joskus taas suuntaamme maaseudun rauhaan, mutta se ei nyt ole ajankohtainen ajatus.

Uusista lenkkimaastoista

Ruokinnassa olemme seikkailleet taas sivuteillä ja palanneet lopullisesti tuttuun ja turvalliseen Brit Care:n kuivaruokaan kera piimän. Intoonnuin seikkailemaan jopa HauHau Championin pariin, mutta se iski sormille oikein kunnolla: kummankaan koiran vatsat eivät sitä kestäneet, Herolla korvat alkoivat oireilemaan lievästi ja Hillalla vatsa oli sekaisin. No mikäs hätä tässä on Brit Carea syödessä, turha sitä on enää kokeilla edes mitään muuta, etenkään kun Heron ei enää tarvitse syödä energiaruokaa pysyäkseen lihassa. Meidän pikku punkero sai tuomarilta huomautuksen painostaankin..Onneksi se ei vielä ole varsinaisesti ylipainoinen, mutta nyt saa hieman pienempää ruoka-annosta taas jonkin aikaa.

Tässäpä tätä tällä erää, palataan pian :)