Onko asuinpaikalla väliä?

Tätä kysymystä olen joutunut nyt pohdiskelemaan, nimenomaan koirien näkökannalta. Sekä Hilla, että Hero ovat nuoruutensa ensimmäiset vuodet (no, Hero ensimmäisen ja risat) viettäneet maalla. Ihan oikeasti maalla, eli talon nurkalta pääsi uskomattomille metsäreiteille jossa koirat saivat lönkötellä vapaana, nuuskia jäniksen hajuja ja juosta kilpaa. Toisia koiria näkyi harvoin, asfaltilla ei tarvinnut montaa kymmentä metriä päivässä kävellä ja uimaan pääsi naapurijärveen. Silloin ajattelin, etten ikinä koskaan vie koiriani pois täältä ja näistä ihanteellisista olosuhteista, jotka mahdollistavat täysipainoisen liikunnan ja vapauden.

No, elämä harvoin menee ihan käsikirjoituksen mukaisesti, eli työ vein auton keulan aluksi päivittäin Tuuloksesta Keravalle ja takaisin (110km suunta, pahin talvikeli, pikkutietä ja motaria) ja lopulta minun totaalisen väsymykseni ja käytännön elämän kannalta oli aika muuttaa Sipooseen. Sipoo siksi, että se sattui olemaan ainoa paikkakunta, jossa oli rauhallista koirien kannalta JA tarvitsemamme kaltainen vuokra-asunto vapaana. Sipoossa välimatka työhöni lyheni kahteentoista kilometriin, mieheni sai työpaikan firmasta jossa aiemmin oli Vantaalla asuessamme ja niin alkoikin taas totuttelu elämään "ihmisten ilmoilla".

Uimassa Lammin Untulanrannalla, kesä 2011

Sipoon asunto oli alusta alkaen väliaikainen ratkaisu, sillä vuora lämityskuluineen on huikea. Sipoossa kuitenkin on tilaa, peltoa ja metsää, eli meillä oli tavallaan jokseenkin pehmeä lasku taas cityelämään. Koirat eivät olleet moksiskaan muutosta, mutta remmilenkeistä tuli helvettiä. Kumpikaan ei ollut tottunut "kurinalaiseen" remmikävelyyn tien laitaa pitkin, eikä varsinkaan vasemmalta ja oikealta tuleviin koiriin. Hillan kimppuun kävi viime kesänä kaksi kertaa koira, joten Hillalla on vielä omat ongelmansa toisten koirien kanssa. Herolla jäi niin korvat kuin käytöstavatkin Tuulokseen, ja vastaantulijoista kiihdytään sellaisiin lukemiin, että jää hiukkaskiihdytinkin kirkkaasti kakkoseksi. Masentavaa. Miten minun tokossa kolunneet, monessa liemessä keitetyt, sosiaalistetut ja kiltit koirani käyttäyvät näin?

Sipoossa olen koko ajan kaivannut sitä, että voin vain päästää koirat irti ja antaa mennä. Olenkin löytänyt joitakin rauhallisia paikkoja tähän, mutta niissä minä seison ja vahdin koiria, eli ei puhettakaan pitkistä lenkeistä ilman remmejä. Tähän on vain totuttava, ja olemme käyneet usein vanhemmillani Vantaalla leikkimässä isolla pihalla Ressu-nahkacollien kanssa, jotta korat saisivat juosta, juosta ja juosta sydämensä kyllyydestä. Silti se jokin puuttuu.

Vauhtia ja tilaa piisasi

Remmikävelyä olemme treenanneet nyt ahkerasti, tulokset ovat jokseenkin kyseenalaisia, mutta suunta on toivottavasti oikea. Vielä kun saamme nyt uuden muuton Vantaalle pakettiin, riittää minullakin niin henkistä kuin fyysistä energiaa koirien aktiivisempaan treenaamiseen. Nyt olemme lähinnä tehneet vain välttämättömimmät, eli kunnon lenkit päivittäin ja edes jonkilaiset aktivoinnit pihalla. En jaksa enkä kykene tässä muuton hääräämisessä nyt enempään.

Kuten sanottu, nyt on suuntana Vantaa. Muutamme nykyistä vielä hiukan isompaan asuntoon, joten tilaa on onneksi jonkin verran enemmän (94m2). Joku saattaa miettiä mihin kaksi aikuista tarvitsee noin isoa asuntoa, mutta koirat vievät yllättävän paljon tilaa. Koirille on myös oltava oma huone, joka rajataan muusta asunnosta portilla työpäivien ajaksi. Huoneessa askartelijaherra-Hero ei pääse toteuttamaan itseään, ja koirat voi tarvittaessa teljetä sinne esim. siivouksen ajaksi, tai jos kylään tulee lapsia tai arkoja vieraita. Myöskin kaksi 40 kiloista rötväkettä vie ihan jo olemassaolollaan tilaa. Sen huomaa eritoten keittiössä (missäs muuallakaan) kun häärit patojen ja kattiloiden kimpussa ja jaloissa makaa/pyörii/kiehnää/kerjää/palvoo/sekoilee kaksi karvaista apukokkia

Uudessa asunnossa on myös isohko aidattu piha, joten koirat saa taas omalle pihalle juoksemaan, ihanaa! Nykyisessä ei ole varsinaista omaa pihaa, vaan kaikkien käytössä oleva aitaamaton nurmialue. Pihalla voi vetäistä pienet tokot tuosta noin vaan lähtemättä varsinaisesti mihinkään, mikä on huomattava parannus nykyiseen. Uuden asunnon vieressä virtaa joki, johon Hero voi mennä pärskimään mielensä mukaan. Asunnolta pääsee isoihin ulkolumaastoihin (Kuusijärvi) nopeasti. Kunhan remmikävely saadaan kuntoon ihan oikeasti, tulee elämä olemaan jokseenkin helppoa. Löydän varmasti paikkoja pitää koiria irti ja koirani saavat liikuntaa, rakkautta ja aktiviteettia tarpeekseen.

Kuitenkaan sielläkään ei elämä ole samanlaista kuin Tuuloksessa. Silti kaipaan sitä, että voi seistä keskellä metsää kuulematta mitään muuta kuin lintujen laulun, ei autoja eikä ihmisiä. Kaipaan sitä, että voin katsoa kuinka koirat nauttivat elämästään täysin rinnoin. Kaipaan sitä kaikkea ja tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että toin koirani pois sieltä. Normaalia? En tiedä.

Asuinpaikalla on väliä.